Porvoon ajossa huollon merkitys korostui

87. Porvoon ajo ajettiin sunnuntaina 7.6. Porvoossa. Kisa oli samalla SFI:n mestaruuskilpailujen maantieajo ja Škoda-maantiecupin ensimmäinen pitkä maantiekilpailu. Miesten Elite-lähtöön saatiin mastereista vahvistusta ja kisaan starttasi yhteensä kahdeksan ajajaa. Tuttuun tapaan käytössä ei ollut neutraalistarttia ja porukka venyi pitkäksi nauhaksi jo ensimmäisen kilometrin aikana. Iikoolaisista Kari Pajanne ja Markus Forsström jäivät tässä katkeavan porukan väärälle puolelle eivätkä enää saaneet pääjoukkoa kiinni. Vauhti oli kovaa paukusta asti ja Porvoosta ensimmäiseen Kerkkoon mäkeen oli jatkuvaa iskutusta ja irtiottoyritystä keskivauhdin ollessa 48 km/h. Kerkkoon mäen jälkeen ajettiin myötätuuleen 55 km/h kun pimeässä mutkassa vastaantullutta autoa väistäessä pääjoukko liikehti niin että Ville-Pekka Reponen ajautui edellä ajavan takavaihtajaan katkaisten etukiekon nippelin. Hallitun pysähtymisen jälkeen meni hieman aikaa että toiseksi viimeisenä olleesta huoltoautosta saatiin uusi kiekko ja huoltoletkan takaa-ajo alkoi. Autosta ei kuitenkaan saatu onnistuneesti peesiä ja hengitys alkoi oireilla ilmeisesti siitepölystä niin että 10 kilometrin ajon jälkeen oli selvää että pääjoukkoa ei enää saataisi kiinni. Ville-Pekka siirtyi näin Markuksen kanssa seuran kiinteään huoltoon mikä osoittautui kilpailun pituuden vuoksi oikeaksi ratkaisuksi.

Pääjoukkoon jäivät näin Ville Kantola, Antti Korpi, Keke Hirvonen, Mikko Auvinen ja Ari Kuusisto. Pääjoukosta irtosi toisella kierroksella kolmen ajajan irtiotto, jossa ajoivat ranskalaisjoukkue CMI Vergen sveitsiläinen Michael Alborn, TWD-Länkenin Sami Tiainen ja Finnfalz-RushRacingin Valtteri Repo. Kolmikko pysyi hyvin karussa useamman kierroksen ajan kunnes sveitsiläiseltä meni rengas. Tiainen ja Repo jatkoivat matkaa kahdestaan kunnes Tiaiseltakin meni rengas. Viimeisellä pitkällä kierroksella Repo ajettiin kiinni ja pääjoukosta irtosi noin 20 ajajan ryhmä johon valitettavasti ei saatu mukaan IK-32:n ajajia. Tästä ryhmästä iski pian irti uusi kolmen miehen irtiotto jossa oli mukana ruotsalaisen Bliz-Meridan ranskalaisajaja Pierre Moncorgé, TWD-Länkenin U23-luokan suomenmestari Oskari Vainionpää ja Finnfalz-RushRacingin Mikko Kejo. Ryhmä pysyi useamman pikkukierroksen ajan irti mutta tuli kuitenkin kiinni toiseksi viimeisellä pikkukierroksella. Tämän jälkeen pääjoukosta irtosi reitin uudessa nousussa taas uudet kolme ajajaa, kaikki ulkomaalaisia: TWD-Länkenin australialainen Ben Carman ja Bliz-Meridan Pierre Moncorgé sekä Bliz-Meridan hollantilainen Yannick Janssen. Kolmikolle ei enää löytynyt kiinniajajia ja hatka meni maaliin asti Ben Carmanin ollessa loppukirissä vahvin. Iikoon Antti Korpi iski toiseksi viimeisellä kierroksella irti pääjoukosta ja tuli maaliin parhaana iikoolaisena sijalla 25. Ari Kuusistolta meni satula ajokelvottomaan kulmaan mukulakivillä varustetussa laskussa mutta hän ajoi urheasti monta kierrosta yksin ja saapui maaliin viimeisenä loppuun asti ajaneista. Keke Hirvonen oli sijalla 32, Ville Kantola sijalla 36 ja Mikko Auvinen sijalla 52.

Naisten sarjassa kilpailun voitto ratkaistiin lopun massakirissä jossa Rosa Törmänen oli toinen. SFI:n mestaruuskilpailussa IK-32 vei naisten sarjan kaikki pistesijat Antti Korven ollessa miehissä SFI-seurojen 11.

Fellmanin ajot 6.6.2015

Korttelipainotteinen Skoda-maantie cup sai jatkoa Lahdessa perinteisillä Fellmanin ajoilla lauantaina 6. kesäkuuta. IK-32 lähti kisaan kolmen miehen joukkueella, mukana Mikko Auvinen, Keke Hirvonen ja Ville Kantola. Vahvimmat ennakkosuosikit kisaan löytyivät järjestävän seuran TWD-Länkenin sekä ruotsalaisen Bliz-Meridan riveistä.

Kisa alkoi tiukalla väännöllä parhaista asemista kärjessä. IK:n miehet eivät tässä onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, vaan joutuivat pääjoukon loppupäähän mistä oli vaikea nousta ylöspäin kovassa alkuvauhdissa. Takasuoran jälkeinen kapea ja tekninen osuus sai ryhmän joka kierroksella venymään ja katkeilemaan, minkä jäljiltä oli maalisuoran vastatuulessa kova työ ajaa edellä meneviä kiinni. Voimia paloi mutta asemat eivät parantuneet. Samalla kärjessä pidettiin vauhtia yllä ja irtiottoja haettiin jatkuvasti.

Kisan puolivälin paikkeilla pääjoukosta irtosivat TWD-Länkenin Juho Hänninen ja Bliz-Meridan Yannick Janssen. Tämän jälkeen pääjoukon meno joksikin aikaa rauhoittui ja Ville ja Keke pääsivät parantelemaan asemiaan. Mikon osalta kisa oli tässä vaiheessa valitettavasti jo ratkennut, kun hän oli joukon katkeamisen seurauksena jäänyt Finnfalz-RushRacingin Valtteri Revon kanssa lopulta kahden miehen jälkijoukoksi, joka ei enää onnistunut ajamaan pääjoukkoa kiinni.

Kisassa viime vuoden voittoaan puolustanut TWD-Länkenin Samuel Pökälä nousi mukaan Hännisen ja Janssenin irtiottoon vahvalla soolovedolla, ja asetelma irtiotossa muodostui TWD-Länkenin kannalta otolliseksi kahdella miehellä yhtä vastaan. Samalla alkoi näyttää siltä, että irtiotto tulisi ajamaan maaliin asti, kun pääjoukko ei saanut eroa juurikaan supistettua. Tilanne säilyikin samana loppuun asti ja kolmen miehen irtiotosta voittoon kiri Pökälä, toiseksi Janssen ja kolmanneksi Hänninen. IK:sta parhaiten sijoittui Ville kirimällä pääjoukossa sijalle 16. Keke tuli maaliin pääjoukon perässä viiden miehen ryhmässä sijalla 29. Villen 16. sija oli alun hankalien vaiheiden jälkeen kohtuullinen tulos kisasta. Hienot kisat Lahdessa, ja hommaa jatketaan heti seuraavana päivänä Porvoon ajoissa. Näistä raportti hieman myöhemmin.

Leikkipaikkakierros Kirkkonummella 31.5.

Pyöräilyseura IK-32 järjestää leikkipaikkakiertoajelun Kirkkonummella sunnuntaina 31.5.2015. Kaikki lapset ovat tervetulleita aikuisen seurassa.

Ohjelmassa:

  • polkupyörien katsastusta ja korjausta
  • ajoharjoituksia
  • liikennesääntöjen opetusta ja kertausta

Reitti kiertää noin klo 13-16 seuraavan reitin:
Gesterbyn koulu -> Kirkkolaaksonpuiston leikkipaikka -> Kolsarin päiväkoti.

Tapahtuman tarkemmat tiedot

Etappiajossa kysyttiin kestävyyttä

AHH-etappiajot ajettiin tänä viikonloppuna Hyvinkäällä ja Hikiällä Salpausselän kupeessa. Etappiajo oli pidennetty kolmipäiväiseksi ja neljän etapin mittaiseksi. Kisa alkoi perjantaina Hyvinkään Sveitsissä ajetulla korttelietapilla, joka sisälsi noin 20 % ylämäen lisäksi runsaasti teknisiä käännöksiä, hiekkapintaisen shikaanin, vastatuulta, liikenneympyrän ja pienen polkuoikotien. Reitti karsikin ajajia kovalla kädellä ja samalla kierroksella maaliin pääsi 28 ajajaa 62 starttaajasta. Iikoolaisista Antti Korpi oli parhaana 22. noin 2:45 kilpailun voittanutta Sasu Halmea perässä, muut ajajamme jäivät kierroksella kiinni eivätkä ajaneet täyttä matkaa.

Lauantaina kilpailut jatkuivat 10 km aika-ajolla, joka oli etukäteen herättänyt paljon keskustelua aika-ajopyörän käytön sallimisen vuoksi. Voimakas menomatkan vastatuuli ja korttelissa syntyneet aikaerot vaikuttivat kuitenkin lopulta aika-ajoa enemmän kokonaiskilpailuun kuin mitä etukäteen käyty keskustelu olisi ehkä antanut odottaa. Ville Kantola oli parhaana IK-32:n ajajana 22. noin 80 sekuntia selvään voittoon ajaneen Suomen mestarin Samuel Pökälän jälkeen, joka siirtyi samalla etappikilpailun johtoon. Kokonaiskilpailussa parhaiten korttelissa sijoittautunut Antti oli ainoa IK:n kuski ilman tempopyörää ja jäi siksi kärjestä melkein kolme minuuttia. Ville-Pekka Reposella oli teknisiä ongelmia levykiekon säätöruuvin kanssa ja kiekko otti pahasti kiinni jarrupaloihin.
Aika-ajon jälkeen iltapäivällä ajettiin 96 km maantielähtö, josta muodostui varsin kovavauhtinen. Kisassa ei juuri nähty irtiottoja muutamaa pientä yritystä lukuunottamatta, joista viimeinen ajettiin kiinni noin 10 km ennen maalia. Kilpailu päättyi massakiriin jossa TWD-Länkenin kirijuna vei Roope Nurmen parhaalle paikalle ja etapin voittoon. Kokonaiskilpailussa ei tapahtunut muutoksia kun lähes kaikki saivat saman ajan.

Sunnuntain 160 km kuningasetapille lähdettiin hieman koleassa säässä ja rauhallista vauhtia. Noin 10 km ajon jälkeen kärkeen muodostui noin 15 ajajan irtiotto, jossa oli mukana melkein jokaisen joukkueen ajajia. Oransseista mukaan lähti Ville-Pekka Reponen. Pääjoukossa ei saatu aikaan takaa-ajoa mutta pieniä harvennusyrityksiä kuitenkin nähtiin. Kokonaiskilpailun kärkikaksikko Pökälä-Halme kyttäsi vain toisiaan eikä huomannut että irtiotto oli päässyt jo kolmen minuutin päähän. Pääjoukosta irtaantui lopulta pieni joukko ajajia joka saavutti irtioton noin sadan kilometrin kohdalla. Viimeisellä pitkällä 34 km kierroksella irtiottoa yritettiin harventaa mutta tieto takaa-ajavasta kokonaiskilpailun kolmosesta hidasti lopulta hieman yrityksiä. Tämä kaksikko ei kuitenkaan saanut irtiottoa kiinni ja neljä täyttä kierrosta täyttyi noin 20 ajajan voimin. Tämän jälkeen reitti siirtyi kolmelle pikkukierrokselle, jotka sisälsivät pitkältä kierrokselta tutun jyrkän ylämäen lisäksi heti mäen jälkeen alamäessä alkaneen 2,7 km mittaisen soratien. Ensimmäisen soratiekierroksen lopussa kokonaiskilpailussa hyvin sijoittunut Stefani Urmas kaatui asfaltille käännyttäessä, mutta irtiotto odotti hetken ja hän pääsi takaisin mukaan porukkaan. Pääjoukko oli tässä vaiheessa jo aivan kappaleina ja noin puolet startanneista kuskeista ei päässyt maaliin saakka. Irtiotto jatkoi menoaan ja toista kertaa pikkukierroksilla Salpausselälle noustessa tuli irtiotossa isku, jossa karkuryhmästä irtaantui TWD-Länkenin Oskari Vainionpää ja Jesse Kaislavuo sekä Turun Urheiluliiton Lauri Seppä. Tämän porukan jälkeen ajoi 8 hengen ryhmä, johon Ville-Pekka ei enää päässyt mukaan. Viimeisellä kierroksella Jesse Kaislavuo iski vielä porukasta irti ja ajoi selvään voittoon. Takaa-ajavasta ryhmästä kärkeen noussut TWL:n Ben Carman oli kolmas Oskari Vainionpään jälkeen ja Seppä jätettiin neljänneksi. Ville-Pekka Reponen tuli iikoolaisista parhaana maaliin sijalla 13 3,5 minuuttia Kaislavuon jälkeen. Hän nousi näin kokonaiskilpailussa noin 30 sijaa ylemmäs. Antti Korpi ja Ville Kantola pääsivät mukaan väliporukkaan ja tulivat maaliin sijoilla 25 ja 27. Ari Kuusisto keskeytti ennen pikkukierroksia.

Kokonaiskilpailussa viimeinen etappi oli ratkaiseva kun Jesse Kaislavuo ja Oskari Vainionpää nappasivat TWD-Länkenille kaksoisvoiton. Turun Urheiluliiton Lauri Seppä oli kolmas. Oransseista parhaiten sijoittui Antti Korpi sijalle 20. Ville Kantola oli 24. ja Ville-Pekka Reponen 29.

Maantiekilpailukausi jatkuu kahden viikon päästä legendaarisella Porvoon ajolla.

Nurmijärvi GP:ssä hyvää joukkueajamista

Miesten Suomen maantiekausi jatkui yhden väliviikonlopun jälkeen Nurmijärvellä. Nurmijärvi GP:ssä Elite-sarjassa kisaa ajettiin kaksi pitkää kierrosta vaihtelevaa maastoa ja yhteensä 168 km. Osa joukkueista oli ulkomailla kisaamassa ja siten osallistujia Elitessä oli hieman alkukauden muita kisoja vähemmän, mutta IK-32 oli hyvällä vahvuudella mukana. Tavoitteena oli iskeä mukaan todennäköiseen pitkään irtiottoon, mieluiten useamman kuskin voimin. Kova tuuli toi olosuhteisiin lisää haastetta ja pari pientä sadekuuroa tuli, mutta pääosin kuivassa kelissä saatiin kuitenkin kisata.

Kisa alkoi melko odotetusti ja noin 30 kilometrin kohdalla muodostui ennakoitu irtiotto, joka erkani ylämäen jälkeisellä sivutuuliosuudella pääjoukosta. Meillä sattui juuri samaan aikaan harmillinen rengasrikko, mikä ohensi meidän voimiamme kärjessä, mutta Mikko Auvinen oli oikeassa paikassa ja ajoi mukaan yhdeksän miehen irtiottoryhmään, joka teki nopeasti eroa pääjoukkoon. Eroa pääjoukon ja hatkan välillä oli alkuun noin minuutin verran, ja ero kasvoi ensimmäisen kierroksen lopulla noin kolmeen minuuttiin. Suurimmat tiimit olivat kaikki edustettuina irtiotossa, joten pääjoukon takaa-ajoa ei oikein missään vaiheessa organisoidusti muodostunut, ja samalla irtiottoryhmä teki hyvää työtä kärjessä. Näin asetelma voittotaistelun suhteen oli toisen kierroksen alkaessa jo aika selkeä, irtiottoryhmä tulisi ratkomaan kärkisijat keskenään ja pääjoukko mittelisi muista sijoituksista.

Irtiottoryhmä alkoi selvitellä lopullisia sijoituksia toisen kierroksen loppupuoliskolla, ja maaliin tultiin lopulta tipotellen. Vahvimmin ajoi Kytäjällä porukasta irti iskenyt Porvoon Kim Mansner ja vei vakuuttavasti ykkössijan. IK:n Mikko Auvinen oli hienosti viides, kova työ yli 130 km kestäneessä irtiotossa palkittiin hyvällä sijoituksella. Myös pääjoukossa innostuttiin toisella kierroksella vielä ajamaan kilpaa ja ryhmästä irtosi pari pienempää ryhmää, IK:sta mukana näissä Antti Korpi. Jäljelle jääneessä pääjoukossa IK:n kuskit vielä virittelivät viimeisille kilometreille kolmen miehen kirijunan ja veivät pääjoukon kiritaistelun kaksi kärkisijaa.

Paikoin huonokuntoiset tiet tuottivat muutaman rengasrikon, mutta muuten kisa sujui IK:n tiimiltä suunnitelmien mukaan, ja Mikon hyvä suoritus irtiotossa ja viides sija olivat erinomainen lopputulos kisasta.

Kilpasarjassa ajettiin yksi kierros eli 84 km. Kilvassa nähtiin yksi isompi irtiotto Vihtijärven kohdalla, johon ei valitettavasti saatu oransseja mukaan. Tämän jälkeen pääjoukosta irtaantui muutama pienempi väliporukka iikoolaisilla mutta ne eivät saavuttaneet kärkeä ja tulivat kiinni sivutuuliosuudella. Vastatuuleen käännyttyä IK-32:n joukkue teki yhteistyötä Järvenpään Pyöräilijöiden kanssa ja hatka saatiin näköetäisyydelle Karkkilassa. Karkkilan jälkeen Uudenmaan Pyöräilijät aloitti vetotyön myötätuuleen ja hatka saatiin kiinni Vaskijärvellä. Kytäjällä porukasta irtosi UP:n Jouni Väinölä ja CCH-Kivenlahden Pyörähuollon Mikko Hyrkkänen. Tälle hatkalle ei ollut enää kiinnivetäjiä joten se meni loppuun asti Väinölän ollessa lopussa vahvempi. Pääjoukon loppukirissä IK sai kolme miestä kymmenen parhaan joukkoon, parhaimpana ensimmäistä kisaansa ajanut ja 19-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Arttu Pekkarinen kahdeksantena.