Vuosikertomus 2021

Edellisenä vuonna alkanut COVID-19 -pandemia jatkui vuonna 2021. Uusien virusmuunnosten takia rajoitukset jatkuivat mutta tilanne parani vähitellen rokotusten myötä. Useita kilpailuja siirrettiin keväältä syksylle mutta toiminta oli muuten lähes normaalilla tasolla.

IK-32:n jäsenmäärä pysyi tasaisena. Yhteensä 67 seuran ajajaa lunasti SP:n kilpailulisenssin. Kuluneella kaudella seurassamme oli aikuisia perusjäseniä 188, juniorijäseniä 12, kunniajäseniä 12, kannatusjäseniä 9 ja Senior Gilletin jäseniä 6. Yhteistyökumppanina kaudella 2021 oli Max Trading Oy. Seuran elite-tason joukkueiden tukijoina olivat Larunpyörä, Europark Finland Oy, Kuntokeskus Gymstone, BioRacer Suomi, Mint Security, HMASK Oü ja Toni&Toni.

Suomen Pyöräily ei tänäkään vuonna julkaissut toimintapistekilpailun tuloksia tai SM/ISM-mitalitaulukkoa. Mitaleita meille kertyi yhteensä 27 (2020: 34).

SM-kultaa voittivat

  • Maantieajo Naiset Antonia Gröndahl
  • Maantie aika-ajo U23 Markus Knaapi
  • Maantie kortteliajo N18 Erika Ingves
  • Maantie joukkueaika-ajo Elite Markus Auvinen, Markus Knaapi, Trond Larsen, Stefan Kristiansson, Tero Tanninen
  • Maantie joukkuekilpailu Elite Markus Auvinen, Markus Knaapi, Sami Mäkinen

SM-hopeaa saavuttivat

  • Maantieajo Naiset Minna-Maria Kangas
  • Maantieajo N18 Wilma Aintila
  • Maantie aika-ajo N18 Wilma Aintila
  • Maantie aika-ajo Naiset Minna-Maria Kangas
  • Maantie kortteliajo Elite Markus Auvinen
  • Rata omnium Elite Trond Larsen

SM-pronssia saavuttivat

  • Maantie aika-ajo Elite Markus Auvinen
  • Maantie joukkuekilpailu Elite Ville Kantola, Stefan Kristiansson, Trond Larsen

ISM-kultaa voittivat

  • Maantieajo N12 Sandra Ingves
  • Maantie aika-ajo N12 Sandra Ingves
  • Maantie aika-ajo N16 Erika Ingves
  • Maantie aika-ajo M55 Kari Pajanne
  • Rata 3 000 m takaa-ajo M30 Trond Larsen
  • Rata 2 000 m takaa-ajo M60 Antti Haavisto

ISM-hopeaa saavuttivat

  • Maantieajo M55 Kari Pajanne
  • Maantie aika-ajo M45 Jussi Joensuu
  • Rata 2 000 m takaa-ajo N12 Sandra Ingves
  • Rata 2 000 m takaa-ajo N16 Erika Ingves
  • Rata 2 000 m takaa-ajo M50 Kari Pajanne
  • Rata 2 000 m takaa-ajo M60 Tommi Groundstroem

ISM-pronssia saavuttivat

  • Rata 2 000 m takaa-ajo N14 Sofia Alhonen
  • Rata 2 000 m takaa-ajo M50 Jere Ahonen

Antonia Gröndahl, Wilma Aintila ja Minna-Maria Kangas ajoivat kansainvälisiä kilpailuja Ruotsissa, Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Sveitsissä.

Wilma Aintila osallistui maantiepyöräilyn MM-kilpailuihin N18-sarjan maantie- ja aika-ajossa. Wilma ja Markus Knaapi osallistuivat maantiepyöräilyn EM-kilpailuihin Italian Trentossa sarjoissa N18 ja U23. Wilma oli aika-ajon kymmenes. Wilma sijoittui ratapyöräilyn EM-kilpailujen 2 km takaa-ajossa sijalle 10. Wilma Aintila sai kauden lopussa sopimuksen tanskalaiseen Team Rytgeriin. Markus Knaapi sai kauden lopussa sopimuksen virolaiseen Ampler Tartu 2024 -joukkueeseen. Sandra ja Erika Ingves voittivat ruotsalaisen U6-etappiajon sarjoissa N12 ja N16.

Ratapyöräilyn SM-kisoihin emme saaneet ratajoukkueita kasaan. Joukkueaika-ajossa miesten joukkue voitti hienosti kultaa. Hyvin sujuneen SM-aika-ajon myötä miesten joukkueet ottivat maantien joukkuekilpailun kultaa ja pronssia. Markus Auvinen oli maantiecupin kolmas.

Pandemian vuoksi SFI:n mestaruuskilpailut järjestettiin vain miesten ja naisten elite-luokille SM-kilpailujen yhteydessä. Borgå Energi’s vandringspokal II -seurakilpailu oli tauolla vuosina 2020 ja 2021.

IK-32 järjesti 2021 alueellisia kilpailuja:

  • 6.7. Bianchi-cup aluekilpailu (AM-rata), Helsinki, Olympiavelodromi (12 osallistujaa)
  • 10.8. Bianchi-cup aluekilpailu (AM-aika-ajo), Kirkkonummi, Lapinkylä (53 osallistujaa)

Valmennustoiminta ja seuran yhteinen harjoittelu toimi rajoitusten puitteissa. Animal Spin -toiminta käynnistettiin välivuoden jälkeen Mankkaalla kahdesti viikossa. Vetäjinä toimivat Jukka Ruotsalainen ja Ville-Pekka Reponen. Keskiviikkoisin ajettiin seuran perinteistä viikkotempoa Röylässä yhteensä 8 kertaa. Talvikaudella ajettiin yhteislenkkejä viikonloppuisin ja keskiviikkoisin, joissa vetäjinä toimi mm. Jari Kulmala. Kesällä ajettiin Bembölen kahvituvalta torstaisin ja viikonloppuisin.

Seuran jäsenlehti Iikoolainen ei ilmestynyt. Seuran nettisivujen kehitystä jatkettiin aktiivisesti. Nettisivujen kehitys- ja ylläpitotyöstä vastasi Ville-Pekka Reponen. Seuralla oli oma suljettu ryhmä Facebookissa. Lisäksi seuran ja miesten ja naisten elite-joukkueiden julkisten Facebook-sivujen kautta pidettiin seuran ulkopuolisia ajan tasalla seuran tapahtumista. Elite-joukkueilla oli omat sivut Instagramissa. Seuran vuosikokous pidettiin helmikuussa Google Meet -palvelussa.

Seura piti tiivistä yhteyttä SP:n, SFI:n ja NÅID:n kanssa. Juha Aintila oli SFI-cykelrådetin puheenjohtaja. Björn Palm toimi SP:n sääntö- ja tuomarivaliokunnan jäsenenä. Anssi Rinne toimi SP:n masterjaoksen jäsenenä. Pasi Ahlroos jatkoi jäsenenä sekä SFI:n cykelrådetissa että NÅID:n hallituksessa. SP:n kevät- ja syyskokouksessa oli seuramme valtuutettuna edustajana Ville-Pekka Reponen.

Seuran johtokunta ei kokoontunut vuoden aikana vaan työskenteli etäyhteyksillä sähköpostin, puhelimen ja WhatsAppin välityksellä. Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Ville-Pekka Reponen, Anssi Rinne (vara pj.), Heikki Niskakangas (kilpailutoiminnan vetäjä), Juha Aintila, Pekka Halonen, Joni Lehtola ja Peter Reunanen. Taloudenhoitajana toimi Jari Kulmala, kirjanpitäjänä Olli Heikurinen, toiminnantarkastajana Juha Sameri ja varatoiminnantarkastajana Marlene Saracino.

Idrottsklubben-32 ry johtokunta