Seura

IK-32 eli Idrottsklubben-32 on vuonna 1932 perustettu urheiluseura, joka nykyään toimii puhtaasti pyöräilyseurana. Seuran kotipaikka on Espoo. Toimintaa on ympäri pääkaupunkiseutua painottuen läntiselle pääkaupunkiseudulle.

IK-32 pyrkii säilyttämään asemansa vahvana pyöräilyseurana tarjoamalla mahdollisuuksia edetä eri lajeissa omien kykyjensä ja halujensa mukaan. Seurassa harrastetaan muun muassa seuraavia pyöräilymuotoja: maantiellä yhteislähtö ja aika-ajo, velodromilla rata-ajot, maastossa cross country ja downhill (XCO, XCM, DH), gravel, cyclocross ja e-pyöräily.

Kilpailutoiminnan lisäksi seuralla on valmennustoimintaa ja yhteisiä treenejä. Talvikaudella treenit koostuvat spinningistä ja yhteislenkeistä. Talvikauden yhteislenkit ovat yksi seuran tavaramerkeistä ja niillä ajetaan marraskuun ja maaliskuun välillä erittäin monipuolisesti läpi ympäristökuntien eri pikkutiet.
Kesällä ajetaan viikkotempoja, osallistutaan aktiivisesti kisoihin ja ajetaan maantiellä yhteislenkkejä.

Seuran oma jäsenlehti Iikoolainen ilmestyy noin kerran vuodessa. Monipuoliset nettisivut palvelevat kaikkia seurastamme ja sen toiminnasta kiinnostuneita. Seuran jäsenille on nettisivujen kautta lisäksi tarjolla vuosien varrella kertynyt valmennustieto sekä muita pyöräilyyn liittyviä artikkeleita.

Seura toivottaa tervetulleeksi mukaan riveihinsä kaikki vauhdikkaan pyöräilyn ystävät tavoitetasosta, iästä tai sukupuolesta riippumatta. Erityisesti naisten osuus seuran jäsenistä on ollut viime vuosina nousussa Focus Ladies -tiimin perustamisen jälkeen. IK-32:n ajoasujen perinteinen väri on oranssi ja musta.

IK-32 on Suomen Pyöräilyn (SP), Svenska Finlands Idrottsförbundin (SFI), Nylands – Åbolands Idrottsdistriktin (NÅID) ja Velodrom Finlandin jäsen.