Lapinkylän tempossa rataennätysten päivä

Markus Knaapi ja Minna-Maria Kangas Lapinkylän tempossa 5.6.2022

Seuramme järjesti eilen jo neljännen kansallisen aika-ajokilpailun Kirkkonummen Lapinkylässä. Sekä miesten että naisten rataennätykset murskattiin kotiseuran ajajien toimesta. Hallitsevan U23-mestarin ja Team Ampler–Tartu2024 -joukkueensa haalarissa ajanut Markus Knaapi paransi Trond Larsenin rataennätystä lähes puolellatoista minuutilla kiitäessään käsittämättömällä 49,15 km/h keskinopeudella ylivoimaiseen voittoon. Kahdeksan parhaan ajajan joukkoon sijoittui kuusi IK-32:n ajajaa ja top10-sijoitukseen vaadittiin tänä vuonna yli 45 km/h keskinopeus. Naisten sarjassa SM-värisellä pyörällä ja Bingoal WB Ladies -joukkueensa haalarissa ajanut Minna-Maria Kangas kiristi vauhtiaan edelliskerrasta ja paransi rataennätyksensä keskinopeuteen 43,23 km/h.

Kilpailun tulokset
Kuvia kilpailusta

Vantaan SM-kisoista yhdeksän mitalia

Maantien joukkuekilpailun palkintopalli. Kultaa IK-32 (Markus Knaapi, Markus Auvinen, Sami Mäkinen [kuvassa joukkueenjohtaja Tero Manninen]), hopeaa Porvoon Akilles (Ukko Peltonen, Jaakko Sillankorva, Patrik Arola ja joukkueenjohtaja Kari Myyryläinen) ja pronssia IK-32 (Trond Larsen, Ville Kantola ja Stefan Kristiansson [kuvassa Jussi Joensuu]). Kuva: Antti Ruotsalo

Maantiepyöräilyn SM-kilpailut ajettiin viikonloppuna Vantaan Hakunilassa. Perjantain aika-ajossa naisten hallitseva mestari Minna-Maria Kangas joutui taipumaan kovassa tuulessa ja hävisi viisi sekuntia Triathlon Suomen Tiina Pohjalaiselle. Naisjunioreissa Wilma Aintila oli toinen. Miehissä IK-32:n ajajat tulivat maaliin kolmantena ja neljäntenä. Markus Auvinen sai Eliten pronssia ja vahvasti alkukauden ajanut U23-sarjan Markus Knaapi oli ikäluokkansa nopein lähes minuutin erolla toiseksi tulleeseen Porvoon Akilleksen Jaakko Sillankorvaan. IK-32 oli lisäksi ilmoittanut kaksi joukkuetta joukkuekilpailuun ja nousimme siinä ykkös- ja kolmospallille.

Lauantain maantiekilpailussa Belgiassa ajava Antonia Gröndahl lähti toisella kierroksella lirulla yksin irti ja Minna-Maria Kangas nousi seuraavalla kierroksella mukaan Korson Kaiun Anniina Ahtosalon (N18) kanssa. Hatka meni maaliin asti ja siniristipaidan sai tänä vuonna ylleen Antonia Minnin tullessa toiseksi. Pääjoukon kirissä vahvin oli Meri Helmi (Motion Finland). Wilma Aintila ajoi pääjoukossa N18-sarjan hopeaa.

Miesten SM-kilpailusta muodostui ennakkoarvioiden mukaisesti kova ja helteinen päivä. Oranssit olivat koko päivän mukana erilaisissa irtiotoissa ja perjantain pronssimies Markus Auvinen ajoi kisasta kaksi kierrosta yksin irti. Loppukierroksilla väki harveni ja maaliin pääsi neljä iikoolaista. U23-sarjan tempomestari Markus Knaapi kaatui dramaattisesti viimeisellä kierroksella ja hänet hinattiin kiekonvaihdon jälkeen takaisin ryhmään. Markus oli maalissa U23:n kolmas ja hänelle jaettiin pronssimitali, mutta Akilleksen tekemän protestin vuoksi hänet diskattiin palkintojenjaon jälkeen. Ryhmä oli mennyt kaatumista seuranneessa nousussa palasiksi ja Markus hinattiin auton perässä mäessä pudonneiden Akilleksen ajajien ohi muun ryhmän kantaan.

SM-kilpailujen yhteydessä ajetuissa SFI:n mestaruuskilpailuissa IK-32 sai aika-ajosta kultaa (Minna-Maria Kangas) ja hopeaa (Markus Auvinen) sekä maantieajosta kultaa (Antonia Gröndahl), hopeaa (Minna-Maria Kangas), pronssia (Heidi Onger) ja hopeaa (Markus Auvinen).

Kuvia lauantain kilpailusta
Kuvia sunnuntain kilpailusta

Pasi Ahlroos 50 vuotta 19.12.2020

Kuvassa Pasi vuoden 2006 Masters MM -kisoissa ItävallassaIdrottsklubben-32:n pitkäaikainen kantava voima Pasi Ahlroos täyttää tänään viisikymmentä vuotta. Pasi liittyi seuraamme 10-vuotiaana vuonna 1981, ja ajoi kilpaa 36 vuotta vuoteen 2016. Näistä kahtena vuotena hän edusti Ruskon Yritystä (1993–1994), mutta oli silloinkin mukana IK-32:n muussa toiminnassa. Kansallisella tasolla Pasi on voittanut seuramme nimissä 69 Elite-luokan kilpailua sekä Elite-luokan maantiecupin, ja ajanut myös useita Suomen ennätyksiä. Arvokisamenestystä Pasilla on MM-hopean, kuuden PM-mitalin ja 86 SM-mitalin verran. Pasi oli merkittävässä roolissa seuran pelastamisessa 1990-luvun laman ja maksamatta jääneiden tilavuokrien uhatessa kaataa seuran. Pasi pyöritti myös seuran junioritoimintaa 1990-luvun lopussa, jolloin IK-32 nousi Suomen ykkösseuraksi kaikilla mittareilla. Seuran 70-vuotishistoriikki on Pasin käsialaa ja on vaatinut mittavan työpanoksen varsinkin seuran alkuhistorian vaiheiden kartoittamisessa. Pasi toimi pitkään seuran johtokunnassa (jäsenenä 1987–1992 ja 1995–2016, josta puheenjohtajana 2005–2016) ja hänet on palkittu kaikilla seuran kunnianosoituksilla.

Onnittelut Pasi 50-vuotispäivän johdosta! Mitä kuuluu nykyään elämääsi ja arkipäiviisi?

Kiitos! Kyllä arki aika lailla rullaa työn ohessa pikkukundin (5v) kiinnostuksien ympärillä. Oma isäni laittoi aikanaan paljon aikaa tukeakseen minua etenkin liikuntakuvioissa, mutta myös monessa muussa asiassa. Haluan omalta osaltani olla viemässä vastaavaa hyvää eteenpäin omalle pojalleni. Mitä se sitten onkaan, riippuu kundin osoittamista kiinnostuksenkohteista. Kesällä hän oppi jo lukemaan ja on hyvin kiinnostunut monenlaisesta. Etenkin luonto tuntuu olevan lähellä pojan sydäntä. Faijani poismenon myötä on pitänyt opetella kotipihaan (lapsuudenkoti) liittyviä askareita, joihin ei aikaisemmin ollut sen suurempaa kiinnostusta tai aikaa. Täten arki näyttää hyvin erilaiselta, kuin esimerkiksi reilu viisi vuotta sitten.

Lapsiperheen arkipäivää ja jälkikasvun kanssa puuhailua siis, mukavalta kuulostaa! Oletkin toiminut jo kilpa- ja valmennusurasi aikana paljon lasten ja nuorten parissa – ja nyttemmin olet esittänyt huolestuneista puheenvuoroja varsinkin lasten ja nuorten maantiepyöräilyn tilanteesta. Jos ajatellaan asiaa lasten ja heidän vanhempiensa kannalta, niin mitä erityistä tarjottavaa juuri maantiepyöräilyllä on mielestäsi tämän päivän lapsille ja nuorille, verrattuna muihin harrastuksiin, vaikkapa jääkiekkoon?

Asiaa nimenomaan ei kannatakaan katsoa kapeakatseisesti vain maantiepyöräilyn näkökulmasta. Pitäisi nimenomaan löytää huomattavasti nykyistä laajempi näkökulma, että nuoret lähtisivät harrastamaan pyöräilyä useamman eri alalajin kautta. Tästä saavutettavat hyödyt olisivat merkittäviä lopullisen lajivalinnan kannalta, ja samalla todennäköisesti innostaisi lapsia ja nuoria pysymään huomattavasti pidempään lajin parissa. Monille vanhemmille tulee tästä helposti vastaan taloudelliset resurssit, mutta ainakin itse kääntäisin katsetta seurojen suuntaan. Jos lapsella itsellä on käytössä maastopyörä, niin seurojen puolesta tulisi tavalla tai toisella löytää ns. lainakalustoa, niin maantielle kuin radallekin.

Vaikka pyöräily onkin joukkuelaji, niin se on myös yksilölaji varsinkin nuorimmissa luokissa. Täten pyöräily voi kilpailumielessä tarjota monillekin lapsille sellaisia elämyksiä, joita he eivät pääse kokemaan puhtaasti joukkuelajiksi määriteltävien lajien parissa (kuten jääkiekko).

Olet oman pyöräilyurasi aikana ollut monessa mukana suomalaisessa pyöräilyssä ja nähnyt erilaisia vaiheita. Millä mielin seuraat pyöräilyä tällä hetkellä? Milloin viimeksi yllätyit positiivisesti jostain asiasta pyöräilyyn liittyvästä ja mikä tuo asia oli?

Kyllä kiinnostus lajin seuraamiseen tulee varmaan aina jollakin tavalla säilymään. Erityinen oma kiinnostuksen kohteeni on aina ollut kotimaisen pyöräilyn seuraaminen historialliselta näkökantilta. Niinkin merkittävästä lajista kuin pyöräily, kuvittelisi löytyvän hyvinkin helposti kaikkea kaipaamansa tietoa menneiltä vuosikymmeniltä. Jostain syystä näin ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan. Lieneekö sitten syynä lajiliiton heikko tiedotuslinja eri kohdissa, vaiko entisen liiton arkiston osittainen tuhoutuminen vesivahingon yhteydessä. Jonain päivänä toivoisinkin pystyväni vielä tekemään jotain tälle vallitsevalle tiedonpuutteelle. Tulevaisuus sitten näyttää kykenisinkö vielä saamaan aikaiseksi jotain laajempaa kokonaisuutta.

Ilolla olen seurannut niitä nuoria pyöräilijöitä, jotka ovat uskaltautuneet hakemaan kilpailukokemusta ja -menestystä kansainvälisiltä kentiltä. Edellisellä vuosikymmenellä suomalaisten ajajien saavuttamat arvokilpailumitalit ovat olleet erityisiä ilonaiheitani. Myös kotimaisen kilpailutoiminnan laajeneminen yhdestä hallitsevasta teamistä useampaan kilpailujen voitosta ajavaan joukkueeseen on hieno asia.

Tunnustaudut usein ”vanhan koulukunnan” pyöräilyihmiseksi ja sinussa taitaa olla myös melko vahva annos pyöräilyromantikkoa, joka tuntee vanhat tarinat ja vanhat mestarit tarinoiden takana. Hieman pilke silmäkulmassa kysyttynä: oliko ennen kaikki paremmin?

Yhtenevää seurahenkeä ei taida monestakaan paikasta löytyä entiseen malliin. Harrastajia lajissa kyllä on, etenkin jos lasketaan mukaan kaikki lycra-housuissa kiitävät, mutta ikäjakauma on valitettava. Lapsia ja nuoria pitäisi saada mukaan huomattavasti nykyistä enemmän. Iso muutos aikaisempaan on se, että moni vanhempi mieluummin ajaa itse kisaa ”koukkupolvissa”, kuin laittaa aikaansa siihen, että ohjaisi/valmentaisi jälkikasvustaan lajin tulevaisuudentoivoja. Aikaisemmin jo mainitsin siitä, että paremmin nykyään on se, että on useampia kovia teamejä kamppailemassa kansallisesta menestyksestä pääluokissa. Naisajajien määrä verrattuna vuosikymmenten takaisiin lukemiin on ilahduttavasti ollut nousussa.

Vaikka joku voisi toisin kuvitella, niin kyllä kotimaiset kärkikuskit edelleen harjoittelevat vähintään yhtä paljon määrällisesti kuin ennen vanhaan. Ihmisen fysiologiahan ei ole mihinkään muuttunut. Oikotietä ei ole. Harmillista vaan, että edelleen löytyy niitä, jotka yrittävät tämän tiedon osalta vääristää monen lajin pariin tulevan käsityksiä valmennuksesta.

Järjestettävien kilpailujen määrä on huolestuttavasti ollut laskusuunnassa. Etenkin vanhan ajan klassikkokisoista on turhan moni tippunut pois vuosien saatossa. Näitä pitäisi ehdottomasti saada takaisin vuosittaiseen kilpailukalenteriin. Liiton huolehtiminen perustietojen päivityksistä – kuten esim. SE-ajat radalla – on ollut useamman vuoden retuperällä ja tulisi ensi tilassa saada kuntoon.

Jos ihmisen fysiologia onkin pysynyt ennallaan, niin mitkä ovat mielestäsi viime vuosien merkittävimmät muutokset tai uudistukset pyöräilyvalmentautumisessa tai -kilpailemisessa?

Kansallisella tasolla ei ole ollut nähtävissä kovinkaan suuria muutoksia vauhdeissa viimeisten vuosikymmenien aikana. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa Tampereen klassikkokisa Rosendahl GP, jossa rata säilynyt vuodesta toiseen samana, ja jonka voittoaikoja voi näin vertailla eri vuosilta. Aika-ajossa on pientä kehitystä tapahtunut ja ainakin osa siitä johtuu kehittyneistä välineistä. Vuosien saatossa on kiinnitetty yhä enemmän huomiota ajajan aerodynaamiseen asentoon, mutta myös siihen missä asennossa tehohyötysuhde on paras. Cyclocross-pyörät ovat yleistyneet, mikä on tuonut upean mahdollisuuden pidentää kilpailukautta crossikilpailujen muodossa. Tämä on myös tuonut monelle lisää ajotaitoa.

Wattimittareiden mukaan tulo on tuonut taas yhden lisämittarin, jolla sykkeen lisäksi kyetään seuraamaan mm. riittävää palautumista ja jo edellä mainittua aika-ajon tehohyötysuhdetta eri ajoasennoissa. Alkuun tuijotettiin turhan paljon vain tuotettuja wattimääriä, ja jossain kohtaa ymmärrettiin suhteuttaa ne polkijan painoon, mikä sitten kertookin jo paljon enemmän.

Vastaavasti vaikuttaisi kuin kotimaassa olisi otettu jonkun asteinen takapakki huomioidessa kampikierroksien (korkeampi RPM) merkitystä lopputulokseen. Tätä pystyttäisiin hyvin – ajotaidon lisäksi – kehittämään esim. ratapyöräilyn avulla, mutta siihen toimintaan osallistuvien määrä on valitettavasti viime vuosina vain laskenut.

Kansallisten ajajien osalta käy turhan helposti niin, että jäädään liiaksi tuijottamaan montaa pientä nippelitietoa, mutta siinä ohessa kokonaisuuden huomioiminen unohtuukin. Kansainvälisellä tasolla kehitys on muodostunut nimenomaan näistä monista pienistä asioista, mutta siten että samalla koko ajan huomioidaan kokonaisuus (mm. riittävän määräharjoittelu). Aikaisemmin kansainvälisesti ajatettiin ”turhaan” loppuun monia hyvinkin lahjakkaita ajajia liian suurilla vuosittaisilla kilpailumäärillä. Ehkä ajatus oli ainakin ”itäblokin puolella” vähän se, että ”jonossa on uusia tulijoita”. Nykyisin hyvin toimivissa talleissa on valmennuksellisesti pidemmälle pohdittuja ratkaisuja, jotka huomioivat urheilijan kokonaisrasituksen.

Ns. blokkiharjoittelu on uusien digitaalisten mittareiden avulla voitu viedä aikaisempaa tehokkaammaksi – esimerkiksi harjoitusblokki voidaan keskeyttää, kun todetaan ettei urheilijan keho enää ota vastaan ärsykettä. Vuosien saatossa on myös ruvettu ymmärtämään ja hyväksymään yhä enemmän ravinnon todellinen merkitys lopputulokseen.

Liiaksi ei voi painottaa kotimaisen tason nousuun vaadittavaa perusedellytystä eli riittävän suurta lapsi- ja nuorisoharrastajamäärää. Sieltä ne kuitenkin tulevien vuosien ja vuosikymmenten mestarit tulevat, eikä nykyisten master-luokkien ”kuninkaista” (yhtään heidän hienoja suorituksiaan väheksymättä). Panostus tulisi kuitenkin aina pysyä oikeissa paikoissa ja oikeissa arvoissa.

Oma ykköslajisi maantiepyöräily on usein aika vakavan oloista touhua, ainakin ulkoapäin katsottuna. Nyt kun katselet lajiasi 50 ikävuoden kokemuksella, niin pitääkö tämän paikkansa, ja jos pitää, niin kaipaisiko maantiepyöräily mielestäsi vähän huumoria imagoonsa?

Pelihuumoria tarvitaan kaikkiin asioihin, mutta etenkin avointa ja kovaa kilpailua peräänkuuluttaisin. Mitä enemmän kuppikuntiin käperrytään, sen kauemmaksi jäädään kansainvälisestä vauhdista. Luokkien väliseen nousemiseen ja laskemiseen olisi kyllä syytä palauttaa vanhan ajan pistelaskusysteemit. Harrastajat harrastavat ja voivat ajella omissa lähdöissään. Huippujen pitää voida mittelöidä keskinäisestä paremmuudesta ilman turhaa pelkoa esim. turhista kolareista (joita monesti aiheuttavat harrastajat, joille vauhti on liian kovaa tai ajotaito ei vaan yksinkertaisesti riitä).

Katsotaan vielä hetki tulevaan, mikä on ennustuksesi Suomen pyöräilyn tilanteesta viiden vuoden päästä?

Toivon mukaan opitaan entistä enemmän arvostamaan ”vanhoja jääriä” ja hyödyntämään heidän ”tieto-taitonsa”. Nykymallissa heitä monesti turhan usein pidetään ”vanhan koulukunnan miehinä”, joiden osaaminen/tietämys on mukamas vanhentunut. Jotain on pielessä, jos kavereita, jotka ovat seurassa toimineet kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia, päästetään vaihtamaan seuraa vain koska mukaan kuvioon tulee joku uusi ”kaiken tietävä”. Veikkaukseni on, että viiden vuoden päästä tulee olemaan nykyistäkin vaikeampaa löytää vapaaehtoisia toimijoita järjestämään ja tuomaroimaan kisoja.

Suuntaus, jossa seurat jakautuvat joko seuran sisäisesti tai sitten ihan fyysisesti kahdeksi tai useammaksi eri seuraksi ei ole lajin kannalta paras mahdollinen ratkaisumalli. Jollakin tavalla pitäisi löytää takaisin vanhanajan ”me-henki”, jossa seurojen välillä on rehti ja reilu kilpailu paremmuudesta eri rintamilla. Kaikista eniten itse toivoisin aktiivisempaa yhteistyötä eri koulujen kanssa, jonka kautta lajitietämys leviäisi ja saataisiin mukaan paljon nykyistä enemmän lapsia lajin pariin.

Idrottsklubben-32 toivottaa Pasille onnea pyöreistä vuosista ja mukavaa juhlapäivää!

Kotikisoista useita mitaleja

IK-32 järjesti maantiepyöräilyn ikäluokkien SM-kilpailut Kirkkonummella 17.–18.8.2019. Sää suosi kilpailuja ja järjestelyt saatiin vedettyä kunnialla läpi.

Kilpailut aloitettiin lauantaina 17.8. aika-ajoilla joissa ajettiin Tolsasta Hirsalan suuntaan ja takaisin. Hallitseva naisten mestari Minna-Maria Kangas oli nopein myös ikäsarjoissa kuroen N30-sarjassa kaulaa toiseen sijaan yli kaksi minuuttia. N50-sarjassa seuran tuore vahvistus Leena Volinsky yllätti itsensä ja muut nappaamalla aika-ajosta pronssia. M40-sarjassa Ville Kantola kirkasti viime vuoden pronssin hopeaksi ja viisi vuotta vanhemmissa Robert Liljequist ajoi kolmanneksi. Myös viisikymppisissä saatiin ”tuplahopeaa” kun Petteri Lahtinen oli M50-sarjan kakkonen ja Kari Pajanne samalla sijalla M55-sarjassa.

M40-sarjan oranssilla palkintopallilla 1. Antti Mäkelä JäPy 2. Ville Kantola IK-32 3. Stefan Kristiansson IK-32. Kuva: Järvenpään Pyöräilijät.Sunnuntaina 18.8. jatkettiin maantien yhteislähdöillä. Tässä ratana oli mäkinen ja mutkainen Humaljärven kierros jota ajettiin myös vuoden 2013 juniorien ISM-kisoissa sekä vuoden 2018 Siuntion ajoissa. Lauantain aika-ajoissa neljänneksi ajanut Tero Tanninen osoitti hyvää kirikykyään ja nappasi M30-sarjassa pronssia. Tero ajoi myös virallisen Strava-segmentin ykköseksi. M40-sarjassa tutkapari Ville Kantola ja Stefan Kristiansson nappasi sijat kaksi ja kolme. 55-vuotiaissa Kari Pajanne oli jälleen toinen.

Yhteensä seuralle siis yksi kulta, viisi hopeaa ja neljä pronssia. Onnittelemme kaikkia omia ja muiden seurojen menestyjiä ja kiitämme kilpailujen osallistujia, huoltajia ja katsojia!

Röylän tempossa historian nopein ilta

Röylän aika-ajot 19.6.2019. Vasemmalta Janis Künnap, Arttu Pekkarinen, Jussi Koskelainen, Tommi Elomaa, Ville Kantola, Mika Kahola, Tero Tanninen, Christer Hede, Trond Larsen, Ari Kuusisto, Stefan Kristiansson ja Kari Pajanne.

Röylän tempossa ajettiin tänään kovempaa kuin koskaan kun Team Larunpyörä Cervélo tuli isolla joukolla paikalle. Lämmin kesäkuinen ilta ja lounaasta puhaltanut sivutuuli siivittivät ajajat huimaan lyöntiin. Peräti neljä ajajaa alitti maagisen 13 minuutin rajan (yli 44,77 km/h). Kaikkien aikojen top-listan seitsemästä nopeimmasta ajasta kolme laitettiin uusiksi. Illan ylivoimaisesti nopein yli 50 sekunnin erolla oli hallitseva mestari Trond Larsen uudella rataennätyksellä 12:00,76 (pyöristetään täysiin sekunteihin jolloin keskinopeus 48,43 km/h). Muut ensi kertaa alle 13 minuuttia ajaneet olivat Janis Künnap ja Tero Tanninen. Röylän temporata on avattu 11.5.2011 ja sen virallinen pituus on 9,7 km. IK-32:n lisäksi sitä käyttävät muun muassa triathlonistit ja Team Rynkeby.

Tilastot kautta aikojen