Porvoon ajossa huollon merkitys korostui

87. Porvoon ajo ajettiin sunnuntaina 7.6. Porvoossa. Kisa oli samalla SFI:n mestaruuskilpailujen maantieajo ja Škoda-maantiecupin ensimmäinen pitkä maantiekilpailu. Miesten Elite-lähtöön saatiin mastereista vahvistusta ja kisaan starttasi yhteensä kahdeksan ajajaa. Tuttuun tapaan käytössä ei ollut neutraalistarttia ja porukka venyi pitkäksi nauhaksi jo ensimmäisen kilometrin aikana. Iikoolaisista Kari Pajanne ja Markus Forsström jäivät tässä katkeavan porukan väärälle […]

Fellmanin ajot 6.6.2015

Korttelipainotteinen Skoda-maantie cup sai jatkoa Lahdessa perinteisillä Fellmanin ajoilla lauantaina 6. kesäkuuta. IK-32 lähti kisaan kolmen miehen joukkueella, mukana Mikko Auvinen, Keke Hirvonen ja Ville Kantola. Vahvimmat ennakkosuosikit kisaan löytyivät järjestävän seuran TWD-Länkenin sekä ruotsalaisen Bliz-Meridan riveistä. Kisa alkoi tiukalla väännöllä parhaista asemista kärjessä. IK:n miehet eivät tässä onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, vaan joutuivat pääjoukon […]

Etappiajossa kysyttiin kestävyyttä

AHH-etappiajot ajettiin tänä viikonloppuna Hyvinkäällä ja Hikiällä Salpausselän kupeessa. Etappiajo oli pidennetty kolmipäiväiseksi ja neljän etapin mittaiseksi. Kisa alkoi perjantaina Hyvinkään Sveitsissä ajetulla korttelietapilla, joka sisälsi noin 20 % ylämäen lisäksi runsaasti teknisiä käännöksiä, hiekkapintaisen shikaanin, vastatuulta, liikenneympyrän ja pienen polkuoikotien. Reitti karsikin ajajia kovalla kädellä ja samalla kierroksella maaliin pääsi 28 ajajaa 62 starttaajasta. […]

Nurmijärvi GP:ssä hyvää joukkueajamista

Miesten Suomen maantiekausi jatkui yhden väliviikonlopun jälkeen Nurmijärvellä. Nurmijärvi GP:ssä Elite-sarjassa kisaa ajettiin kaksi pitkää kierrosta vaihtelevaa maastoa ja yhteensä 168 km. Osa joukkueista oli ulkomailla kisaamassa ja siten osallistujia Elitessä oli hieman alkukauden muita kisoja vähemmän, mutta IK-32 oli hyvällä vahvuudella mukana. Tavoitteena oli iskeä mukaan todennäköiseen pitkään irtiottoon, mieluiten useamman kuskin voimin. Kova […]

Turun kortteleista IK-32:n ensimmäinen pääsarjan voitto

Kisakausi jatkui huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Turun kahdella kisalla, jotka samalla olivat yhteiskilpailuna uuden Škoda-maantiecupin ensimmäinen osa. Kisat alkoivat lauantaina Hirvensalon saarella Simo Klimscheffskij’n muistoajolla ja jatkuivat sunnuntaina perinteikkäällä Turun Sanomien kortteliajolla kaupungin keskustassa. Lauantain kisaan miesten Elite-sarjaan oransseja starttasi kuusi. Odotuksissa oli hyvä ja kova kisa haastavan nousun sisältävällä lyhyellä radalla. Edellisen viikon kauden avauksen […]