Lapinkylän temposta pääsarjojen voitot

Kaudella 2019 Team Larunpyörä Cervélon Trond Larsen on piiskannut itsensä hurjaan kuntoon. Norjalaistaustainen Trond aloitti kevään voittamalla 61. Hyrylän ajot Seutulassa. Edellisen kerran voitimme Hyrylän ajot vuonna 1956. Tätä seurasi kotimaisen klassikon 39. Rosendahl GP:n voitto Tampereen Pyynikinharjulla. Edellisen kerran voitimme Rosendahl GP:n vuonna 2002. Tänään Trond antoi viimeisimmän näyttönsä iskukyvystään voittamalla järjestämämme 3. Lapinkylän […]

Alkukauden kuulumisia

Lapinkylän tempo ajettiin kesäkuun alussa ja se on selvästi löytänyt paikkansa kansallisessa tempokalenterissa. Seura rikkoi osallistujaennätyksen ja kilpailijat omia ennätyksiään. Muissakin kevään kilpailuissa olemme menestyneet mukavasti vaikka aivan viime kevään vauhtiin ei olla päästy. Trond Larsen sijoittui toiseksi Rosendahl GP:ssä ja Lattomeriajoissa sekä kolmanneksi Seutulan kierroksessa. Antonia Gröndahl kiri Porvoon ajojen kakkoseksi ja samalla SFI:n […]

Miesten joukkueelle historiallista menestystä

Viimeisen kuukauden aikana kotimaan kalenterissa on ajettu kaksi klassikkokisaa, nelipäiväinen etappiajo, seuran järjestämä aika-ajo ja SM-kilpailut. 21. toukokuuta ajetussa 37. Rosendahl GP:ssä Minna-Maria Kangas voitti naisten sarjan ja Trond Larsen oli miesten sarjan kolmas. Tämä oli miesten ensimmäinen palkintopallisija Rosendahlissa 15 vuoteen. Seuraavana viikonloppuna ajettiin helatorstaina alkanut Tavastia 4 Days -etappikilpailu jossa oli yhteensä viisi […]

IK-32:n toiminta kaudella 2017

IK-32:n kausi 2017 on lähtenyt hienosti käyntiin. Ensimmäiset kilpailut ajettiin tammikuussa cyclocrossin SM-kilpailuissa mistä Heidi Onger toi SM-pronssia. Tammikuussa kisattiin myös Wattbiken SM-kisoissa mistä mitalin seuralle toivat Ville Kantola (Miehet 3.), Heidi Kantola (Naiset 2.) ja Dan Björkqvist (M50 3.). Heidi Onger avasi ratakauden helmikuussa Tanskan PM-kisoissa ja nappasi sieltä 3000 m takaa-ajon pronssia. Maantien […]

Ratakisoista mestaruuksia ja ennätyksiä

Ratapyöräilyn SM-kilpailut huipentuivat viime viikonloppuna 30.-31.7.2016 ajettuihin aika- ja takaa-ajoihin Helsingin Velodromilla. IK-32:n merkittävä ratapanostus näkyi erinomaisina tuloksina niin miehissä, naisissa kuin junioreissakin. Naisissa Antonia Gröndahl ajoi kolme kilometriä alle neljään minuuttiin rikkoen Rauni Pussin 29 vuotta vanhan seuran ennätyksen. Uusi ennätys kirjataan 3:57,975 (keskinopeus 45,38 km/h). IK-32:n kaikki viisi naisajajaa sijoittuivat 3 000 m […]