Kuukausi: kesäkuu 2015

Idrottsklubben-32 perustaa huippupyöräilyryhmän

Seuran painopistealueiden mukaisesti Idrottsklubben-32 on perustanut huippupyöräilyn tukemiseksi oman huippupyöräilyryhmänsä. Ryhmän kautta Idrottsklubben-32 tukee urheilijoita kotimaisiin ja kansainvälisiin kisoihin valmistautumisessa sekä urheilu-uran pitkäjänteisessä rakentamisessa. Ryhmän toiminta keskittyy alkuvaiheessaan maantie- ja ratapyöräilyyn. Osana huippupyöräilypanostusta seura on myös hankkinut uutta huipputason kalustoa ratakäyttöön. Idrottsklubben-32:n huippupyöräilyryhmän muodostavat vuonna 2015 seuraavat urheilijat: Lotta Lepistö Hallitseva aika-ajon ja maantien Suomen … Continued

Porvoon ajossa huollon merkitys korostui

87. Porvoon ajo ajettiin sunnuntaina 7.6. Porvoossa. Kisa oli samalla SFI:n mestaruuskilpailujen maantieajo ja Škoda-maantiecupin ensimmäinen pitkä maantiekilpailu. Miesten Elite-lähtöön saatiin mastereista vahvistusta ja kisaan starttasi yhteensä kahdeksan ajajaa. Tuttuun tapaan käytössä ei ollut neutraalistarttia ja porukka venyi pitkäksi nauhaksi jo ensimmäisen kilometrin aikana. Iikoolaisista Kari Pajanne ja Markus Forsström jäivät tässä katkeavan porukan väärälle … Continued

Fellmanin ajot 6.6.2015

Korttelipainotteinen Skoda-maantie cup sai jatkoa Lahdessa perinteisillä Fellmanin ajoilla lauantaina 6. kesäkuuta. IK-32 lähti kisaan kolmen miehen joukkueella, mukana Mikko Auvinen, Keke Hirvonen ja Ville Kantola. Vahvimmat ennakkosuosikit kisaan löytyivät järjestävän seuran TWD-Länkenin sekä ruotsalaisen Bliz-Meridan riveistä. Kisa alkoi tiukalla väännöllä parhaista asemista kärjessä. IK:n miehet eivät tässä onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, vaan joutuivat pääjoukon … Continued