SM-omniumista kaksi mitalia
Varhain alkaneen kevään ensimmäinen kilpailu ajettiin poikkeuksellisesti ulkomailla, kun ratapyöräilyn Omniumin eli moniottelun SM-mitaleista kilpailtiin Pietarissa Lokosfinksin sisävelodromilla 14.–15.3.2015. IK-32 lähti kilpailuun kolmella nais- ja yhdellä mieskilpailijalla sekä kolmella huoltajalla. Kilpailuihin matkustettiin yhteiskuljetuksella Helsingistä perjantaina, jonka jälkeen oli aikaa totutella radalla toimimiseen. Kilpailut alkoivat lauantaina klo 10 linja-ajolla, jossa maantiekilpailun tapaan kaikki starttaavat yhtä aikaa ja ensimmäinen maalissa on voittaja. Cecilia Aintila ajoi tässä heti alkuun rohkeasti ja nappasi naisten lähdön voiton ennen Team Velo Cyclingin Pia Pensaarta. Rosa Törmänen oli kolmas ja Heidi Onger viides. Miehissä Ville-Pekka Reponen ajettiin kiinni kierroksella ollessaan lähdön viidentenä. Seuraavaksi kilpailtiin takaa-ajossa, jossa kilpailijat lähtivät kahden pareissa eri puolilta rataa. Heidi, Rosa ja Ville-Pekka ohittivat omat kilpakumppaninsa mutta ajot ajettiin aika-ajona loppuun saakka pistejärjestyksen määrittämiseksi. Rosa oli toinen, Heidi kolmas, Cecilia neljäs ja Ville-Pekka viides. Päivän viimeinen lähtö oli pudotusajo, jossa kahden kierroksen välein tulleen kirin viimeinen otettiin pois radalta. Naisissa Heidi oli toinen, Rosa neljäs ja Cecilia kuudes. Ville-Pekka oli tarkistuslaskennan jälkeen viides.
Sunnuntaina kilpailut jatkuivat uusilla lajeilla. Ensimmäisenä ajettiin aika-ajo, joka oli naisilla 500 m ja miehillä 1 000 m. Rosa oli toinen, Heidi kolmas ja Cecilia neljäs. Ville-Pekka oli omalla ennätyksellään seitsemäs. Seuraavaksi ajettiin lentävä kierros, johon otettiin kaksi kierrosta vauhtia yläkaarteesta. Tässä lajissa Rosa oli toinen, Heidi kolmas ja Cecilia kuudes. Ville-Pekka oli seitsemäs. Viimeisenä oli vuorossa kilpailun ratkaissut pisteajo, jossa 10 kierroksen välein oli välikiri. Naisilla matka oli 25 km ja miehillä 40 km. Rosa Törmänen ajettiin kierroksella kiinni ja Heidi nousi kilpailun kakkoseksi Pia Pensaaren jälkeen. Pia Pensaari voitti SM-kullan, Heidi Onger nappasi hopeaa ja Rosa Törmänen pronssia. Cecilia Aintila oli hienosti neljäs. Miehissä CCH:n Janne Nurminen ajettiin myös kiinni mikä nosti IBD:n Kimmo Kanasen toiseksi. Turun Urheiluliiton hallitseva mestari Mika Simola voitti joka lähdön näytöstyyliin ja vei kokonaiskilpailun yli sadan pisteen erolla paluun kilpakentille tehneeseen Kanaseen. Janne Nurminen sai viime vuoden tapaan pronssia, Ville-Pekka Reponen oli lopulta seitsemäs vain pisteen erolla kuudenteen sijaan.