Toukokuu avattiin etappiajoilla

Viikonloppuna kilpailtiin peräti kahdessa etappiajossa. Helsingissä ja Vantaalla ajettiin I. Naisten kansainvälinen etappiajo jossa IK-32:ta edusti Focus Ladiesin neljän naisen iskujoukko. Ulvilassa ja Nakkilassa puolestaan ajettiin jo 20. kerran perinteinen Satakunnan ajot.

Focus Ladiesin Emma Sten ja Jaana Hyvärinen olivat hyvissä asemissa perjantaisen Helsingin keskustassa poljetun Baana-prologin sekä lauantai-aamun Seutulan aika-ajon jälkeen, mutta liettualaisen Fortuna CC -joukkueen tönimisen seurauksena Emma kaatui iltapäivän maantie-etapilla ja menetti pelin kokonaiskilpailussa. Sunnuntaina ajetun Eläintarhan kortteliajon jälkeen Focus Ladiesista sijoittui parhaiten kymmeneksi tullut Jaana Hyvärinen.

Satakunnan ajoissa Ville-Pekka Reponen jatkoi hyviä otteitaan voittaen Kilpa-luokan kokonaiskilpailun kolmen kakkossijan turvin. Hän siirtyi samalla luokkansa maantiecupin johtoon. Harry Strömberg voitti M50-sarjan prologin ja ensimmäisen maantie-etapin sekä kokonaiskilpailun. Janne Nurminen oli miesten Elite-luokassa mukana sunnuntain irtiotossa ja sijoittui lopun massakirissä neljänneksi. Kokonaistuloksissa Janne oli yhdeksäs.