Lumene- ja Lumene Mini -cup sekä IK-mestaruudet 2006

Osallistumisoikeus cupeihin on kaikilla IK-32:n jäsenmaksun suorittaneilla. Myös kannatusjäsenillä on oikeus ottaa osaa cupiin – tosin heiltä peritään kultakin tapahtumalta palkintomaksu (5,- v.2006, peritään paikan päällä). Lumene Mini (LM) – cup on tarkoitettu tytöille 14 ikävuoteen ja pojille 12 ikävuoteen asti. Lumene – cup on avoin kaiken ikäisille.
LM – cupin kilpailut on suunniteltu pidettäväksi Lumene – cupin osakilpailujen yhteydessä siten, että kilpailupaikka olisi sama, tällä tavalla sekä huoltajat, että eri ikäiset ajurit tutustuvat paremmin toisiinsa, saadaan parannettua yhteenkuuluvaisuuden tunnetta (me henki) ja lisäksi helpotetaan kilpailuihin aina liittyviä järjestely- ja toimitsijatarpeita.

Cupien sääntöjä tai tasoituskertoimia ei ole muutettu viime vuodesta. Osakilpailuja cupeissa on yhdeksän, joista seitsemän parasta huomioidaan tasoituskertoimilla painottaen. Palkinnon saa vain osallistumalla vähintään neljään osakilpailuun, joista vähintään kaksi on ajettava maaliin asti. Tulokset cupin osakilpailuista ja kokonaistilanteesta julkaistaan Iikoolaisessa sekä seuran WWW-sivuilla, joille tulokset pyritään saamaan viivytyksettä.

Lumene-cup tasoitusjärjestelmä

Ryhmä Luokat Tasoituskerroin
I M Elite 5
II M Kilpa, M22, M30, M35 5,5
III M18, M40 6
IV N, N22, N30, M16, M45 6,5
V N18, N35, M50 7
VI N16, N40, M14, M55 7,5
VII N45, M60 (, N14, M12) 8
VIII N50, M65, M70 (, N12, N10, M10) 8,5

Lumene Mini -cup tasoitusjärjestelmä

Ryhmä Luokat Tasoituskerroin
I N14, M12 5
II N12, M10 7
III N10, M8 9
IV N8 11

Pisteiden laskukaava

Osakilpailupisteet = [(Osanottajien lkm +1) – Sijoitus] * Tasoituskerroin
Esim. kun kilpailussa on kymmenen osallistujaa, voittaja ryhmästä I saa [(10 +1) -1] * 5 = 50 pistettä ja toiseksi tullut ryhmästä IV saa [(10+1)-2] * 6,5 = 58,5 pistettä.

Lumene lahjoittaa jokaiseen osakilpailuun arvottavaksi kolme Lumene-tuotepakettia osallistujien kesken.
Arvonnassa ovat mukana sekä Lumene-cupin että Lumene Mini -cupin osallistujat.
Vuoden lopussa Lumene lahjoittaa junioristipendejä jaettavaksi cup-kokonaisuuden pohjalta:

  • Lumene-cupissa 400 euroa parhaalle junioritytölle ja 400 euroa parhaalle junioripojalle
  • Lumene Mini -cupissa 100 euroa parhaalle junioritytölle ja 100 euroa parhaalle junioripojalle

Stipendejä ei saa automaattisesti se tyttö tai poika, joka on kerännyt eniten pisteitä ko. cupeissa vaan ensimmäinen kriteeri on osakilpailuihin osallistuminen. Kun osakilpailuja järjestetään yhdeksän ovat stipendeistä kilpailemassa ne osallistujat, jotka ovat osallistuneet kaikkiin yhdeksään osakilpailuun. Jos heitä on useita ratkaisee saavutettu pistemäärä (tasoituskertoimet säilyvät ennallaan). Jos kukaan ei ole ajanut yhdeksää osakilpailua, jaetaan stipendit niiden kesken, jotka ovat osallistuneet kahdeksaan osakilpailuun samalla periaatteella, jne.
Lumenen arvokkaalla tuella voimme näin aiempaa painokkaammin kannustaa junioreitamme (ja muita jäseniämme) osallistumaan yhä aktiivisemmin seuran omiin harjoituksiin ja harjoituskilpailuihin, jotka ovat hyvä perusta menestymiseen vaativammissa koitoksissa.

IK-mestaruudet

Luokat

  • Miehet (myös ikämiehet)
  • Naiset (myös ikänaiset ja tytöt)
  • Nuoret (M18 ja nuoremmat)

Osakilpailut, joissa ratkaistaan seuran mestaruus

  • Maantie yhteislähtö: Lumene – cup osakilpailu 3
  • Maantie aika-ajo: Lumene – cup osakilpailu 6
  • Maastoajo: Lumene – cup osakilpailu 7

Maantie yhteislähtö

 

Osakilpailun 4 tulokset ratkaisevat.

Aika

Miehet

1.

Ahlroos Pasi

2:24:34

 

2.

Taavitsainen Raimo

2:10:02 -1k

 

3.

Korhonen Ano

2:13:19 -1k

       

Naiset

1.

Marttinen Mari

2:09:03 -2k

 

2.

Somervuori Jonna

2:21:36 -2k

       

Nuoret

1.

Aaltio Risto

2:25:46

 

2.

Tyrni Aleksi

1:55:01 -2k

 

3.

Helmijoki Juuso

1:59:04 -3k

       

Maantie aika-ajo

 

Osakilpailun 7 tulokset ratkaisevat.

Aika

Miehet

1.

Ahlroos Pasi

13:41,2

 

2.

Kasanen Kari

14:21,6

 

3.

Sneck Asko

14:23,2

       

Naiset

1.

Somervuori Jonna

17:20,3

 

2.

Lilja Laura

17:24,6

 

3.

Marttinen Mari

19:27,7

       

Nuoret

1.

Aaltio Risto

14:12,1

 

2.

Tyrni Aleksi

16:04,4

 

3.

Sassi Iivari

20:12,2

       

Rata-ajo

 

Alue cupin osakilpailu takaa-ajomatka.

Aika

Miehet

1.

Ahlroos Pasi

03:45,5

 

2.

Meriläinen Niko

03:58,5

 

3.

Sneck Asko

04:11,7

       

Naiset

1.

Salovaara Heini

04:31,7

 

2.

Somervuori Jonna

04:37,0

 

3.

Lilja Laura

04:47,0

       

Nuoret

1.

Aaltio Risto

03:47,4

       

Maastoajo

 

Osakilpailun 6 tulokset ratkaisevat.

Aika

Miehet

1.

Ahlroos Pasi

0:58:01

 

2.

Kulmala Jari

1:01:51

 

3.

Somervuori Jukka

1:05:13 -1k

       

Naiset

1.

Lilja Laura

1:05:48 -1k

 

2.

Somervuori Jonna

0:58:35 -2k

 

3.

Marttinen Mari

1:00:35 -2k

       

Nuoret

1.

Tyrni Aleksi

0:59:40