Etappiajossa kysyttiin kestävyyttä
AHH-etappiajot ajettiin tänä viikonloppuna Hyvinkäällä ja Hikiällä Salpausselän kupeessa. Etappiajo oli pidennetty kolmipäiväiseksi ja neljän etapin mittaiseksi. Kisa alkoi perjantaina Hyvinkään Sveitsissä ajetulla korttelietapilla, joka sisälsi noin 20 % ylämäen lisäksi runsaasti teknisiä käännöksiä, hiekkapintaisen shikaanin, vastatuulta, liikenneympyrän ja pienen polkuoikotien. Reitti karsikin ajajia kovalla kädellä ja samalla kierroksella maaliin pääsi 28 ajajaa 62 starttaajasta. Iikoolaisista Antti Korpi oli parhaana 22. noin 2:45 kilpailun voittanutta Sasu Halmea perässä, muut ajajamme jäivät kierroksella kiinni eivätkä ajaneet täyttä matkaa.
Lauantaina kilpailut jatkuivat 10 km aika-ajolla, joka oli etukäteen herättänyt paljon keskustelua aika-ajopyörän käytön sallimisen vuoksi. Voimakas menomatkan vastatuuli ja korttelissa syntyneet aikaerot vaikuttivat kuitenkin lopulta aika-ajoa enemmän kokonaiskilpailuun kuin mitä etukäteen käyty keskustelu olisi ehkä antanut odottaa. Ville Kantola oli parhaana IK-32:n ajajana 22. noin 80 sekuntia selvään voittoon ajaneen Suomen mestarin Samuel Pökälän jälkeen, joka siirtyi samalla etappikilpailun johtoon. Kokonaiskilpailussa parhaiten korttelissa sijoittautunut Antti oli ainoa IK:n kuski ilman tempopyörää ja jäi siksi kärjestä melkein kolme minuuttia. Ville-Pekka Reposella oli teknisiä ongelmia levykiekon säätöruuvin kanssa ja kiekko otti pahasti kiinni jarrupaloihin.
Aika-ajon jälkeen iltapäivällä ajettiin 96 km maantielähtö, josta muodostui varsin kovavauhtinen. Kisassa ei juuri nähty irtiottoja muutamaa pientä yritystä lukuunottamatta, joista viimeinen ajettiin kiinni noin 10 km ennen maalia. Kilpailu päättyi massakiriin jossa TWD-Länkenin kirijuna vei Roope Nurmen parhaalle paikalle ja etapin voittoon. Kokonaiskilpailussa ei tapahtunut muutoksia kun lähes kaikki saivat saman ajan.
Sunnuntain 160 km kuningasetapille lähdettiin hieman koleassa säässä ja rauhallista vauhtia. Noin 10 km ajon jälkeen kärkeen muodostui noin 15 ajajan irtiotto, jossa oli mukana melkein jokaisen joukkueen ajajia. Oransseista mukaan lähti Ville-Pekka Reponen. Pääjoukossa ei saatu aikaan takaa-ajoa mutta pieniä harvennusyrityksiä kuitenkin nähtiin. Kokonaiskilpailun kärkikaksikko Pökälä-Halme kyttäsi vain toisiaan eikä huomannut että irtiotto oli päässyt jo kolmen minuutin päähän. Pääjoukosta irtaantui lopulta pieni joukko ajajia joka saavutti irtioton noin sadan kilometrin kohdalla. Viimeisellä pitkällä 34 km kierroksella irtiottoa yritettiin harventaa mutta tieto takaa-ajavasta kokonaiskilpailun kolmosesta hidasti lopulta hieman yrityksiä. Tämä kaksikko ei kuitenkaan saanut irtiottoa kiinni ja neljä täyttä kierrosta täyttyi noin 20 ajajan voimin. Tämän jälkeen reitti siirtyi kolmelle pikkukierrokselle, jotka sisälsivät pitkältä kierrokselta tutun jyrkän ylämäen lisäksi heti mäen jälkeen alamäessä alkaneen 2,7 km mittaisen soratien. Ensimmäisen soratiekierroksen lopussa kokonaiskilpailussa hyvin sijoittunut Stefani Urmas kaatui asfaltille käännyttäessä, mutta irtiotto odotti hetken ja hän pääsi takaisin mukaan porukkaan. Pääjoukko oli tässä vaiheessa jo aivan kappaleina ja noin puolet startanneista kuskeista ei päässyt maaliin saakka. Irtiotto jatkoi menoaan ja toista kertaa pikkukierroksilla Salpausselälle noustessa tuli irtiotossa isku, jossa karkuryhmästä irtaantui TWD-Länkenin Oskari Vainionpää ja Jesse Kaislavuo sekä Turun Urheiluliiton Lauri Seppä. Tämän porukan jälkeen ajoi 8 hengen ryhmä, johon Ville-Pekka ei enää päässyt mukaan. Viimeisellä kierroksella Jesse Kaislavuo iski vielä porukasta irti ja ajoi selvään voittoon. Takaa-ajavasta ryhmästä kärkeen noussut TWL:n Ben Carman oli kolmas Oskari Vainionpään jälkeen ja Seppä jätettiin neljänneksi. Ville-Pekka Reponen tuli iikoolaisista parhaana maaliin sijalla 13 3,5 minuuttia Kaislavuon jälkeen. Hän nousi näin kokonaiskilpailussa noin 30 sijaa ylemmäs. Antti Korpi ja Ville Kantola pääsivät mukaan väliporukkaan ja tulivat maaliin sijoilla 25 ja 27. Ari Kuusisto keskeytti ennen pikkukierroksia.
Kokonaiskilpailussa viimeinen etappi oli ratkaiseva kun Jesse Kaislavuo ja Oskari Vainionpää nappasivat TWD-Länkenille kaksoisvoiton. Turun Urheiluliiton Lauri Seppä oli kolmas. Oransseista parhaiten sijoittui Antti Korpi sijalle 20. Ville Kantola oli 24. ja Ville-Pekka Reponen 29.
Maantiekilpailukausi jatkuu kahden viikon päästä legendaarisella Porvoon ajolla.