Kisamenestystä Tampereella ja Säkylässä
Viime viikonloppuna kisattiin yhteensä kolmessa eri kilpailussa. Tampereella ajettiin lauantaina Killin Kaivin GP -korttelikilpailu. Tässä kilpailussa palkintopallille sijoittui yhteensä kolme iikoolaista. N10-sarjassa Wilma Aintila kiri kakkoseksi. Naisten sarjassa Jaana Hyvärinen oli kolmas ja Anna Nokso-Koivisto kuudes. Miesten kilpa-sarjassa Tommi Nieminen sijoittui kolmanneksi.
Sunnuntaina Tampereen kilpailut jatkuivat perinteisellä Rosendahl GP:llä, jonka nimi on nykyään Fuji-Peloton GP. Kilpailussa ajetaan Pyynikinharjua ylös-alas lyhyellä ja teknisellä reitillä. N18-sarjassa Cecilia Aintila ylsi kolmanneksi kun naisten sarjassa Emma Stenin oli tyytyminen neljänteen sijaan. Kilpa-sarjassa Mikko Kivi sijoittui 20 vuoden tauon jälkeen kuudenneksi.
Sunnuntaina ajettiin myös Säkylässä Pyhäjärven ajo 20 kilometrin aika-ajona. Kilpailuun osallistuneista neljästä kilpailijasta kolme nousi palkintopallille Kari Pajanteen voittaessa M50-sarjan, Suvi Sintosen ottaessa N30-sarjan voiton ja Elina Jouhkin täydentäessä N40-sarjan kolmannella sijalla. Kilpailukausi jatkuu ensi sunnuntaina Porissa ajettavalla Tarmo-maantiekilpailulla sekä toista kertaa järjestettävällä Giro d’Espoo-kuntoajolla, jossa IK-32 on mukana kilpasarjassa sekä nopeusryhmien vetäjinä.