Lapinkylän temposta pääsarjojen voitot

Lapinkylän tempon miesten Eliten palkitut. Voittaja Trond Larsen (IK-32), toisena Tommi Martikainen (GIF) ja kolmantena Vlad Makogon (GIF). Kaudella 2019 Team Larunpyörä Cervélon Trond Larsen on piiskannut itsensä hurjaan kuntoon. Norjalaistaustainen Trond aloitti kevään voittamalla 61. Hyrylän ajot Seutulassa. Edellisen kerran voitimme Hyrylän ajot vuonna 1956. Tätä seurasi kotimaisen klassikon 39. Rosendahl GP:n voitto Tampereen Pyynikinharjulla. Edellisen kerran voitimme Rosendahl GP:n vuonna 2002. Tänään Trond antoi viimeisimmän näyttönsä iskukyvystään voittamalla järjestämämme 3. Lapinkylän tempon yli 20 sekunnin erolla kilpailun kaksi kertaa voittaneeseen GIF–Chebicin Tommi Martikaiseen. Trond teki samalla uuden rataennätyksen. Myös seuran viikkotempon rataennätys parani toukokuun lopussa yli 15 sekunnilla.

Lapinkylän tempon naisten palkitut. Voittaja Minna-Maria Kangas (IK-32), toisena Egle Mätas (UTAS) ja kolmantena Laura Patrikainen (RSR).Myös naisten puolella on nähty hienoa kehitystä. Huhtikuussa 15 vuotta täyttänyt Wilma Aintila on osoittanut olevansa yksi suomalaisen pyöräilyn tulevaisuudenlupauksista. Wilma on tänä vuonna voittanut jo Lattomeriajon (N-16), ruotsalaisen Skandis GP:n (N-18), Giro d’Espoon (Naiset), Hervannan Kaivin -kortteliajon (Naiset) sekä Lapinkylän tempon (N-18). Minna-Maria Kangas on kisannut paljon ulkomailla ja on ajanut maajoukkueen väreissä jo Israelissa, Ruotsissa ja Ukrainassa sijoittuen usealla etapilla kymmenen parhaan joukkoon. Kotimaassa Minni on voittanut Simo Klimscheffskij’n muistoajon sekä tänään Lapinkylän tempon naisten sarjan.

Kilpailukausi jatkuu ensi viikolla legendaarisilla Porvoon ajoilla. 

Alkukauden kuulumisia

Lapinkylän tempo ajettiin kesäkuun alussa ja se on selvästi löytänyt paikkansa kansallisessa tempokalenterissa. Seura rikkoi osallistujaennätyksen ja kilpailijat omia ennätyksiään. Muissakin kevään kilpailuissa olemme menestyneet mukavasti vaikka aivan viime kevään vauhtiin ei olla päästy. Trond Larsen sijoittui toiseksi Rosendahl GP:ssä ja Lattomeriajoissa sekä kolmanneksi Seutulan kierroksessa. Antonia Gröndahl kiri Porvoon ajojen kakkoseksi ja samalla SFI:n mestariksi. Alemmissa kategorioissa sekä ikäluokissa on myös päästy hyvin palkintosijoille.

Seuran lenkkejä on ajettu toukokuun alusta asti ja ne ovat keränneet hyvin ajajia joka viikko. Tiistain vauhtilenkit ovat olleet hieman hiljaisempia johon on varmasti vaikuttanut pysyvän vetäjän puute sekä huomattava tietyö Lapinkyläntiellä. Torstai- ja viikonloppulenkeillä sen sijaan on riittänyt väkeä ja pyrimme ajamaan niitä niin kauan kuin valoisia iltoja ja hyviä ajosäitä riittää.

Keskiviikkoisin ajetaan tuttuun tapaan Röylän tempoa jossa rikottiin eilen naisten rataennätys. Tiistaisin ajetaan vauhtilenkkien lisäksi myös aluecupin kilpailuita. Helsingin Velodromilla harjoitellaan ratapyöräilyä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin sekä viikonloppuaamuisin.

Miesten joukkueelle historiallista menestystä

Trond Larsen ajoi seuran ensimmäisen miesten maantieajon SM-mitalin sitten vuoden 1952.
Viimeisen kuukauden aikana kotimaan kalenterissa on ajettu kaksi klassikkokisaa, nelipäiväinen etappiajo, seuran järjestämä aika-ajo ja SM-kilpailut. 21. toukokuuta ajetussa 37. Rosendahl GP:ssä Minna-Maria Kangas voitti naisten sarjan ja Trond Larsen oli miesten sarjan kolmas. Tämä oli miesten ensimmäinen palkintopallisija Rosendahlissa 15 vuoteen. Seuraavana viikonloppuna ajettiin helatorstaina alkanut Tavastia 4 Days -etappikilpailu jossa oli yhteensä viisi etappia. Trond Larsen voitti prologin ja sijoittui yhteistuloksissa toiseksi. Ville Kantola oli Eliten viides. 4.6. ajettiin IK-32:n järjestämä Lapinkylän tempo jossa Minna-Maria Kangas oli naisten nopein ja Ville Kantola kolmas. IK-32 voitti myös sarjat N14, M16, M40 ja M50 sekä sijoittui M45:ssä toiseksi ja kolmanneksi.

Sunnuntaina 11.6. ajettiin 89. Porvoon ajot. Naisten sarja ratkesi loppukirissä missä Minna-Maria Kangas rutisti viime metreillä voittajaksi. Myös miesten kakkoskategoria meni loppukiriin missä nuori Arttu Pekkarinen oli nopein. Miesten pääsarjassa Trond Larsen pääsi mukaan ratkaisevaan kahdeksan ajajan irtiottoon jossa oli mukana vahvoja ajajia kaikista joukkueista. Viimeisellä kierroksella kilpailun voittaja hollantilainen Sebastiaan Pot pääsi karkaamaan mutta Trond kiri upeasti kilpailun toiseksi mikä on seuran paras sijoitus sitten vuoden 1957 jolloin Aatos Sivén voitti kyseisen kilpailun. Samassa yhteydessä jaettiin SFI:n mestaruudet joissa Trond ja Minna-Maria toivat seuralle mestaruudet ja tärkeät seurakilpailupisteet.

Maantiepyöräilyn Suomen mestaruusmitalit ratkottiin viime viikonloppuna 16.–18.6. Pudasjärven Pikku-Syötteen rinteillä. Lotta Lepistö voitti aiempien vuosien tapaan sekä aika-ajon että maantieajon siniristipaidat. Minna-Maria Kangas oli aika-ajon neljäs ja maantieajon toinen. Antonia Gröndahl puristi aika-ajon viidenneksi ja maantieajon neljänneksi. Nämä lähdöt saatiin ajaa vielä hyvässä säässä mutta miesten yli 180 kilometrin kilpailu käytiin paikoin kovassa sateessa ja maaliin tultiin pitkänä nauhana. Trond Larsen pääsi viimeisellä kierroksella kaikkien suosikkien mukana irtiottoon ja kiri kilometrin maalimäen lopussa koko lähdön neljänneksi ja Eliten toiseksi. Tämä on seuran ensimmäinen miesten maantieajon SM-mitali 65 vuoteen.

Kuvia SM-kilpailuista

IK-32:n toiminta kaudella 2017

IK-32:n kausi 2017 on lähtenyt hienosti käyntiin. Ensimmäiset kilpailut ajettiin tammikuussa cyclocrossin SM-kilpailuissa mistä Heidi Onger toi SM-pronssia. Tammikuussa kisattiin myös Wattbiken SM-kisoissa mistä mitalin seuralle toivat Ville Kantola (Miehet 3.), Heidi Kantola (Naiset 2.) ja Dan Björkqvist (M50 3.). Heidi Onger avasi ratakauden helmikuussa Tanskan PM-kisoissa ja nappasi sieltä 3000 m takaa-ajon pronssia. Maantien kilpailukausi käynnistyi ulkomailla ajavien osalta helmikuun lopussa Keski-Euroopan kilpailuilla. Lotta Lepistö otti kaksi kansainvälistä voittoa ja Rosa Törmänen ja Antonia Gröndahl hakivat kansainvälistä kokemusta. Kotimaan kausi alkoi huhtikuussa Team Toni&Tonin naisten palkintopallisijoilla Turussa. Toukokuussa myös miesten uusi Team Larunpyörä Cervélo ”rikkoi kuparisen” Trond Larsenin tuodessa seuralle ensimmäisen miesten maantievoiton 2010-luvulla. Trond voitti sekä 6.5. ajetun Seutulan kierroksen soolona että 13.5. ajetun Bioracer EVOC GP:n 150 kilometrin irtioton jälkeen.

Kesällä 2017 IK-32 järjestää kolme joka viikko pyörivää yhteislenkkiä, joka toinen viikko ajettavan aika-ajoharjoituksen, kevätkaudella lasten ja nuorten maastopyöräilykoulun sekä viisi kilpailua. Toiminta on kaikille avointa mutta säännöllisesti osallistuvia kannustetaan seuran jäsenyyteen.

Harjoitukset

Yhteislenkkejä ajetaan seuraavasti:

  • Tiistaisin klo 18 Espoo Weekly Drop Ride -vauhtilenkki (vetäjänä Salvatore Iovene)
  • Torstaisin klo 18 noin 2 h peruskestävyyslenkki, keskinopeusryhmät 20–24 km/h (vetäjänä Elina Hiltunen), 25–27 km/h (Kari Silpiö) ja 28–30 km/h (pääsääntöisesti Harri Susi)
  • Sunnuntaisin klo 10 peruskestävyyslenkki, keskinopeus noin 28–30 km/h (vetäjänä Timo Viitasalo)

Kaikki lenkit lähtevät Bembölen kahvituvalta (Bellinmäki 1, Espoo). Ensi sunnuntaina 21.5. olemme vetämässä Giro d’Espoota joten silloin ei ajeta lenkkiä.

Aika-ajoa ajetaan tuttuun tapaan Röylässä. Seura pyrkii järjestämään paikalle kellottajan parillisilla viikoilla, muulloin ajetaan itseorganisoituvasti. Lisätietoa temposta

Lasten ja nuorten maastopyöräilykoulu jatkuu kesäkuun alkuun Olarissa. Maastossa ajoa harjoitellaan torstaisin klo 17:45 alkaen. Lisätietoa fillarikoulusta

Kilpailut

Kaudella 2017 seura järjestää seuraavat kilpailut:

IK-32 juhli 85 vuoden taivaltaan

IK-32:n kunniapalkinnot ja kiertopalkinnot.Idrottsklubben-32 ry juhli eilen lauantaina 28. tammikuuta 2017 seuran 85. juhlavuotta Espoon Laaksolahden monitoimitalolla. Juhlan aluksi seuran puheenjohtaja Pasi Ahlroos piti puheen seuran tähänastisesta historiasta. Tämän jälkeen alkoi palkintojenjako. Kaikki seuran SM-/ISM-mitalistit vuodelta 2016 saivat hienon pyöräilijäpatsaan. Pasi Ahlroos sai myös viime vuosikymmenellä ajetun Länsiväylä-etappiajon kiertopalkinnon omakseen koska hän on ainoa joka on ajanut molemmissa voittaneissa IK-32:n joukkueissa ja on edelleen seuran jäsen. Seuran kiertopalkinnoista Lotta Lepistö sai Viljo ”Ville” Pyykkösen muistopalkinto II:n. Paras naispyöräilijä -kiertopalkinnon sai Antonia Gröndahl. Oranssi kiertopalkinto matkasi tänä vuonna Leif Ahlroosin kotiin. Wilma Aintila sai ansioituneen nuoren pyöräilijän kiertopalkinnon.

Seuran ansiomerkkejä jaettiin taas 10 vuoden tauon jälkeen. Hopeisen ansiomerkin saivat Armi Ahlroos, Cecilia Aintila, Esko Eloranta, Antonia Gröndahl, Jaana Hyvärinen, Minna-Maria Kangas, Ville Kantola, Seppo Kettunen, Mikko Kivi, Jari Kulmala, Mari Marttinen, Kari Pajanne, Pekka Purra, Ville-Pekka Reponen ja Emma Sten.
Kultaisen ansiomerkin saivat Leif Ahlroos, Janne Hänninen, Merja Kiviranta-Mölsä, Heljä Korhonen, Lotta Lepistö, Anna Lindström, Laura Lilja, Heidi Onger, Björn Palm, Riikka Pynnönen, Heini Salovaara, Juha Sameri, Matti Sivonen ja Rosa Törmänen.

Björn Palm ja Olli Heikurinen saivat Suomen Pyöräilyunionin kultaiset ansiomerkit.
Lotta Lepistö sai SFI:n Årets cyklist -kiertopalkinnon. Pasi Ahlroos sai SFI:n hopeaplaketin. SFI:n hopeisen marmoriplaketin sai Anders Pihlflyckt ja pronssisen marmoriplaketin Kirsti Pyykkönen ja Matti Sivonen. IK-32 sai SFI:n Borgå Energi Vandringspris -seurakiertopalkinnon.
IK-32:n viirin saivat Juha Aintila, Ilkka Kivistö, Markku Nieminen, Urho Siren ja Alexander Stubb. IK-32:n kunniajäsenyys myönnettiin Olli Heikuriselle ja Kirsti Pyykköselle. Anders Pihlflyckt ja Pasi Ahlroos saivat historian ensimmäiset kaksi IK-32:n ansioristiä.

Väistyvä puheenjohtaja Pasi Ahlroos luovutti puheenjohtajan nuijatelineen uudelle puheenjohtajalle Ville-Pekka Reposelle.Juhlan jälkeen järjestettiin IK-32:n vuosikokous, joka hyväksyi seuran vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden entiselle johtokunnalle. Seuran toimintasuunnitelma, talousarvio ja Senior Gilletiä koskenut sääntötarkennus hyväksyttiin. Ehdotus Senior Gilletin jäsenmaksun korottamiseksi hyväksyttiin. IK-32:n puheenjohtajaksi kaudelle 2017 valittiin Ville-Pekka Reponen. Olli Heikurinen jatkaa yhdistyksen kirjanpitäjänä. Seuran johtokuntaan valittiin Juha Aintila, Joni Lehtola, Anssi Rinne, Jukka-Pekka Ruippo, Jukka Ruotsalainen ja Veera Sylvius.

Kuvia vuosijuhlasta ja vuosikokouksesta